torstai 13. maaliskuuta 2014

Sairastuvasta päivää!


Ollaan vietetty viime viikonlopusta lähtien lapsisairaspäivää. On ollut kuumetta, levottomuutta, yskää ja nuhaa ja huonosti nukuttuja öitä. Käytin tytsyä sitten lääkärissä ja saimme räkätaudin lisäksi diagnoosin korvatulehduksesta. Meillä on ollut onnea, sillä ensimmäinen korvatulehdus vasta 1v5kk iässä. Ensimmäisenä antibioottipäivänä Emmi oli kiukkuinen kuin ampiainen, pienet vastoinkäymiset aiheuttivat kovan itkunpuuskan josta ei meinattu päästä yli. Nyt tuntuu jo kuitenkin helpottavan.
Olen aikaisemmin maininnut lelukaaoksesta joka meillä vallitsee:


Huomaan, että olen oppinut sietämään epäjärjestystä paremmin kuin ennen, sillä pienen lapsen kanssa epäjärjestys on luonnollista. En halua olla sellainen äiti joka kokoajan kulkee lapsen perässä korjaamassa leluja ja kieltämässä ettei saa sotkea. Lapsien pitää saada olla lapsia. Ne lyhyet hetket jolloin talo on järjestyksessä ja päällisin puolin siistiä,  ovat entistä nautinnollisempia ja sitä lapsiperheen arjen luksusta! Lasi viiniä, tulet takkaan, hetki omaa aikaa siistissä kodissa. Perfect!

Tapana on ennen  Emmin nukkumaanmenoa kerätä kaikki lelut lattialta 
ja sitä tarkoitusta varten tilasin H&M Homesta  mustavalkoraidallisen pyykkipussin joka palvelee erinomaisesti lelusäilytysratkaisuna. 



-Mari- 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Olisi kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi.