lauantai 28. syyskuuta 2013

Sisustusintohimoja part 1.

Moi vaan,
Tänään tuli oltua kaupungilla, ja muutama kiva löytökin tuli tehtyä. Niistä lisää myöhemmin, jahka saan raahattua kamat auton perästä sisälle. Sen jälkeen alkaakin kauhea miettiminen (huoneesta huoneeseen kulkeminen ja mielessään paikkoja järjestäen), mihin uuden tavaran/huonekalun sijoittaa:) Useimmiten ostan fiilispohjalta niin vaatteet, ruokaostokset kuin sisustusjututkin, mikä ei aina ole fiksua.

Mitä sisustukseen tulee, niin minulla on suuria intohimoa mm.seuraavia kohtaan:

  • Sisustustyynyt. Laskin yhtenä päivänä että minulla on 28 erilaista sisustustyynyä. Siis tyynyjä ei päällisiä. Onko se liikaa? Niiden jemmaaminen alkaa tuottaa jo päänvaivaa.
  • Korit. Erilaisten korien haaliminen säilytystarkoituksiin: rottinki, metalli, kankainen, kaikki käy. Kansi plussaa. Syy löytyy aikaisemmasta kohdasta. 
  • Taulut, Ja tästä päästäänkin otsikkoon: muuttaessamme taloon, olin järkähtämättömästi sitä mieltä, että talomme kauniita hirsiseiniä ei ruuvien jäljillä pilata... mutta kuinkas sitten kävikään:

Hullaannuin täysin monissa blogeissa vilahtaneisiin Andy Warholin tekstijulisteisiin.<3. 


Ja eihän se tähän jäänyt! Tietenkään:)

Mukavaa lauantaita -  tästä päivästä eteenpäin viikonloput ollaankin mettäleskenä, kun mies hommaa lihaa lautaselle - kirjaimellisesti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Olisi kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi.