keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kuka olen?

Nyt muutaman postauksen jälkeen on aika kertoa itsestäni hieman enemmän:

  • täytän  parin päivän päästä 28 vuotta. En  voi käsittää. Aika menee niin nopeasti ja en voi uskoa että vanhenen, mutta huomaan viisastuneeni siitä parikymppisestä opiskelijatytöstä joka oli aina suuna päänä kaikkialla.
  • minulla on 1-vuotias ihana tyttölapsi. Emmi on myös lokakuun lapsi ja horoskooppimerkiltä molemmat vaakoja.
  • Ennen äidiksi tuloa en hirveästi perustanut lapsista - pidin omaa vapauttuani niin tärkeänä että en ollut varma haluanko lasta "rajoittamaan" elämääni.  Nyt kun olen äiti niin mietin kuinka tylsää/ helppoa/yksinkertaista/tyhjää elämäni oli ennen Emmiä. Lapsi antaa niin paljon enemmän kuin ottaa. Oman lapsen nauru ja halaukset ovat parasta.
  • Äitiys on muuttanut minua itsevarmememmaksi ja tunnen itseni nyt niiiiin paljon paremmin.
  • Palasin takaisin töihin heti äitiysloman jälkeen joka loppui viime kesäkuussa. Tuntuu että töihin on palannut paljon tiukempi ihminen joka ei enää niele mitä tahansa ja tuo rohkeammin esiin mielipiteensä. Työskentelen siis matkailualalla ja olen opiskellut liiketaloutta.
  • Olen järki-ihminen. Kaikki elämäni suuret ratkaisut olen aina perustellut itselleni järkisyin ja että näin tämän ikäisenä kuuluu tehdä. Onneksi Emmin myötä olen oppinut hieman elämään hetkessä. Tämä ei tosi päde sisustamiseen:)
  •  Minulla on aviomies jonka kanssa olemme olleet yhdessä 13 vuotta, joista naimisissa 3 vuotta. Eli kun alkaa laskemaan niin aika nuorena olemme toisemme löytäneet <3
  • Asumme mieheni kotikylässä joen rannalla, josta lähimpään  kirkonkylään on matkaa 20 km ja lähimpään kaupunkiin 150 km. Lähinaapureita meillä ei ole.
  • Perheelläni on aina ollut poroja, minullakin oli oma merkki, jonka sittemin myin veljelleni. Nyt olen poroton.
  • Olen aina ollut liikunnallinen ihminen. Aikaisemmin vedin jumppia paikallisella salilla ja lisäksi urheilin 2-3 kertaa siihen päälle. Nyt perhe-elämä ja työkiireet verottavat sen verran että en ehdi liikkumaan niin usein kuin haluaisin. Siitä huolimatta, olen nyt paljon enemmän sinut itseni kanssa, vaikka en olekaan niin hyvässä fyysisessä kunnossa kuin aikaisemmin.
  • Olen aina ollut siisti ihminen ja pitänyt siitä että koti on järjestyksessä. Vasta omaan taloon muutettua aloin kiinnittämään enemmän huomiota sisustamiseen ja sisustusblogit syrjäyttivät muotiblogit joita ennen seurasin ahkerasti.
Kuva: Pinterest


Toivottavasti tämä avasi hieman minkälainen tyyppi täältä blogin takaa löytyy.

Perjantaina juhlistan synttäreitäni ja lähden ystäväni kanssa Ouluun PMMP:n jäähyväiskeikalle. Paluumatkalla koukataan Ikean kautta!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Olisi kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi.